Tarja Simola

Tarja Simola

Se toinen ope

Hei, olen Tarja Simola, seuratanssin perusohjaaja ja Tanssiksi -ohjaaja sekä Auvon tanssikurssien ”se toinen ope”.

Tanssi on parasta paikan päällä

Olen ollut Auvon tanssikursseilta jo muutaman vuoden ajan assistentin ja ”apuopen” roolissa. Nyt ohjaan myös perustason tunteja ja uutena lajivalikoimaan tulee vuoden 2026 alusta Tanssiksi tunteja.

Perustason tunneilla haluan tarjota kurssilaisille mahdollisuuden harjoitella tanssia rauhallisesti rennossa ja turvallisessa ympäristössä. Tunneilla keskitytään perusaskeleiden ja -kuvioiden lisäksi myös hyvään ja turvalliseen tanssiasentoon sekä lajin mukaiseen vartalon kannatukseen ja mikä parasta tanssitaan paljon. Tunneillani haluan tarjota tanssioille monipuolisen selviytymispakkauksen, vaikka lavatansseihin.

Tanssiksi tunnit ovat tanssiliikuntaa, jossa tanssitaan ilman paria helppoja tanssisarjoja tanssimusiikin tahtiin. Aikaisempaa osaamista tanssista ei tarvita. Tunneilla pääasia on pitää hauskaa ja saada vähän hikeä otsalle.

Jokainen on omalla tanssijan oppimispolullaan – tämä on minun

Kiinnostus tanssiin on kulkenut mukanani aivan lapsesta saakka, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Nyt olen kiitollinen siitä, että useamman perinteisen tanssin perusaskeleet on tullut opeteltua samaan tahtiin kävelemisen kanssa. Tanssimisessa minua kiehtoo lajin monipuolisuus ja ihanien tanssi-ihmisten kohtaaminen. Edelleen pyrin kehittämään omaa osaamistani kursseilla ja leireillä. Viimeisimpänä olen opiskellut viemistä ja ohjaamista, mikä on avannut omaan tanssiini aivan uuden näkökulman. Olen valmistunut vuonna 2025 seuratanssin perusohjaajaksi ja Tanssiksi -ohjaajaksi.

Tanssimottoni: Virhe on variaatio!

Virhe on variaatio ja variaatioista on mahdollista syntyä jotain täysin uutta ja ainutlaatuista, mikä vain odottaa löytämistään. Parhaimmillaan tanssi voikin olla kahden ihmisen maaginen kohtaaminen, vain me ja musiikki.

Kohti variaatioita, nähdään tunneilla!

Seuraavat opetukset/ohjaukset:

admin

Auvo Viita-aho on tehnyt uransa (36 vuotta) upseerina, mutta työskentelee tanssinopettajana ja rakentelee lisäksi WP-sivustoja itseään lähellä oleville tahoille - tyypillisesti maanpuolustusta tai tanssia sivuaville yhdistyksille ja projekteille.

Saatat pitää myös näistä...