Ei tapahtumia
DJ Auvo
Auvo Viita-aho
Olen koko aikuisen ikäni harrastanut seuratansseja, mutta ohjaamiseen sain ensimmäisen tuntuman 2000-luvun alussa, kun toimin Maija Astikaisen näyttöparina pääkaupunkiseudulla joitakin vuosia. Joskus työ ja muut harrastukset ovat jättäneet tanssimisen vähemmälle, mutta seuraavan tanssipurskeeni sain salsan (LA/NY-style) harjoituksissa HSA:ssa (Helsinki Salsa Academy). Vuonna 2016 tulin Turkuun työn perässä. Hieman petyin, kun ei Turusta lainkaan löytynyt cross body -tyyppisen salsan tunteja. Tilalle löysin kuitenkin erityisesti sekä Sekahaun aktiivisen lavatanssiseuran että Turku Swing Society:n West Coast Swing -tunnit.
Ennen pitkää aloin myös Sekahaun opetusta vastuulleni erityisesti Raisiossa, vaikka jo muutinkin takaisin Helsinkiin. Helsingissä aloitin Sekahaun uuden ryhmän keväällä 2019. Siirsin toimintani auvontanssikurssit.fi alle syksyllä 2022. Tanssikouluni toimii virallisesti nimellä Tanssilinnake Oy.
Olen opiskellut kymmenkunta vuotta sotatieteitä eri tasoilla ja palvellut puolustusvoimissa 36 vuotta. Sotilasarvoltani olen kommodori. Olen suorittanut myös tanssinopettajan tutkinnon (STOL). Ensimmäiset tanssituntini sain Åke Blomqvistilta kadettikoulussa opiskellessani 1980-luvun puolessa välissä.
Opetukselleni luonteenomaista on oman tanssini kehittäminen ja hyödyllisiksi kokemieni taitojen ja temppujen välittäminen eteenpäin. Tanssitan aina paljon seuraajia, sillä meneväthän suulliset ohjeet pääosin viejille.
DJ:nä olen toki hieman vihreä, enkä siinäkään roolissa malta olla koko ajan tanssimatta.
- Yhteystiedot: auvo@tanssia.fi 0405066917
- Tanssii itse: Kyllä