Pirjo Anttio
Minulle ”tanssihulluus” on periytynyt jo vauvana äidinmaidossa. Tuvan lattialla äiti minua tanssitti pienestä pitäen, mutta oikeisiin tansseihin pääsi tietysti vasta rippikoulun jälkeen. Sillä tiellä olen ollut monenlaisia tanssilajeja harrastaen eikä loppua näy.
Muutettuani kaupunkiin löysin Turun Kansantanssin Ystävät, mikä on ollut yksi elämäni parhaimpia valintoja. Pääsin aika pian ryhmään, jota kutsuttiin esiintymään sekä Suomeen että ulkomaille ympäri maailmaa. Niitä mahtavia kokemuksia, iloa ja ystäviä, en unohda ikinä. Lavatanssi on kuitenkin silti aina ollut ja on oleva lähellä sydäntäni.
Ensimmäinen tanssikurssini oli ehkä 2001 Aaltosten Auran Nuortentalolla pitämä Fusku ja sen jälkeen niitä sitten onkin tullut koluttua ympäri Suomea melkoinen määrä.
Ohjaajakoulutukseen lähdin vuonna 2003 tarkoituksena vain parantaa omaa tanssitaitoani, mutta pakkohan sitten oli alkaa myös opettaa. Jatkoin opiskelua vielä toisen vuoden ja valmistuin Seuratanssin ohjaajaksi v. 2005. Se taas poiki ajatuksen omasta lavatanssiseurasta Turkuun, kun niitä tiesin muualla Suomessa olevan pilvin pimein, mutta täällä ei ollenkaan. Sekahaku perustettiin 10.8.2005 ja nyt olemme Suomen suurin tanssiseura. Siitä iso kiitos kaikille teille tanssin ystäville!
Pätevöitymistä ohjaajana olen hankkinut seuraavasti:
- Susel Seuratanssin perusohjaaja 2004
- MSL Lasten ja nuorten tanssien ohjaaja 2005
- Senioritanssin ohjaaja 2005
- Susel Seuratanssin ohjaaja 2005
- MSL Tanssiliikuntakouluttaja 2006
- MSL Latinobic-ohjaajan peruskurssi 2007
Sekahaussa ohjaan kaikkia pareittain tanssittavia seuratansseja.

Seuraavat opetukset/ohjaukset:
Ei tapahtumia